Virallinen nimi Lunatar Lempinimet Luna Rotu suomenhevonen Sukupuoli tamma Syntynyt 30.08.2004 (6v) Väri rt Säkä 151 cm OmistajaCalvaron RavitalliKasvattajaRavitalli Wiewie's Käyttö ravuri
Hoitaessa Luna käyttäytyy melko kiltisti. Se pitää erityisesti harjaamisesta, vaikka paikoillaan se ei tahtoisi millään pysyä, sillä se haluaisi olla koko ajan liikkeessä. Joten silloin siitä tosiaan saa pitää kiinni. Samoin kilpailuissa se tuskailee, kun joutuu seisomaan valjastuskatoksessa mukamas liian kauan. Tällöin sillä yleensä lähdetään ajamaan pientä lenkkiä ettei se vaan potkisi kärryjä hajalle katoksessa. Luna ei pahemmin vierasta uusia tuttavuuksia, kunhan se vaan saa rauhassa tutustua, niin tamma ei ole moksiskaan. Suloisen tapauksen Lunasta tekee se, että se on aina ensimmäisten joukossa tervehtimässä talliin tulijoita ja silloin se kurkistelee karsinan kaltereiden läpi tallin menoa. Laitumeltakin sen saa helposti kiinni, sillä nähdessään ihmisiä tai muita hevosia Luna tulee aina tarhan portin lähelle tutkistelemaan menoa.
Ajaessa Luna on vielä hieman varsamainen. Se kulkee välillä niin mallikelpoisesti kärryjen edessä, mutta sitten taas välillä kaikki asiat tuntuvat Lunasta aivan ylitse pääsemättömiltä. Esimerkiksi radalla se saattaa yhtäkkiä pompata laukalle, kun se huomaa voittoloimien liehuvan tuulessa. Lunan kanssa tullaankin etenemään hyvin rauhalliseen tahtiin, joten toivottavasti tammasta tuli oikein hyvä ravuri - sukunsakin puolesta. Luna oli syntyessään jo kovin pieni ja hentoinen, joten odottaa saattaa, että se jää melko pienikokoiseksi hevoseksi. Tosin se ei ole pahitteeksi ajatellen raviuraa.
Historiaa: Olin jo pitemmän aikaa etsinyt talliini toista suomenhevostammaa, mutta sopivaa ei ollut iskenyt silmään. Yritin etsiä vähän suvukkaampaa tammaa, joten pistikin ostoilmoituksen hevoset.com-foorumiin. Siellä Lunan kasvattaja sitten ehdotti tätä suloista tammaa, jonka minun oli sitten aivan pakko ostaa Calvaroon. Luna tuli aivan pikkuruisena - vasta vieroitettuna - varsana meille.